SSYP Kehitys Oy tiedottaa

2806/2019

Osakeyhtiölaki muuttuu 1.7.2019 alkaen

Yksityisen osakeyhtiön, asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön vähimmäisosakepääomavaatimus 2 500€ poistuu 1.7.2019 voimaantulevilla lainmuutoksilla. 
Myös ennen 1.7.2019 rekisteröity yhtiö voi alentaa osakepääoman alle 2 500 € siten kuin laissa säädetään osakepääoman alentamisesta. 

Osakeyhtiön voi perustaa ilman osakepääomaa

Lainmuutoksen myötä tulee mahdolliseksi, että osakkeista ei tarvitse makseta mitään. Tällöin perustamissopimukseen osakkeesta yhtiölle maksettavaksi määräksi merkitään 0€ tai todetaan ettei osakkeesta makseta yhtiölle eikä osakkeen maksuaikaa mainita.

Mikäli osakkeella on nimellisarvo, täytyy osakepääomaan merkitä kunkin osakkeen osalta vähintään nimellisarvoa vastaava määrä. Nimellisarvoa koskeva vaatimus koskee myös tilannetta, jossa osakepääomaa alennetaan. 

Keskeneräiset perustamisilmoitukset poistuvat palvelusta 1.7.2019

Keskeneräinen osakeyhtiön perustamisilmoitus tulee tehdä viimeistään 30.6.2019 mennessä, sillä keskeneräiset perustamisilmoitukset poistuvat palvelusta 1.7.2019.

 

Uusi velvoite yrityksille: Omistajien (edunsaajien) tiedot kaupparekisteriin 1.7.2019 alkaen

Useimpien yritysten täytyy ilmoittaa omistajiensa (ns. tosiasiallisten edunsaajiensa) tiedot kaupparekisteriin 1.7.2019 alkaen. Esimerkiksi kaikkien osakeyhtiöiden ja osuuskuntien täytyy tehdä ilmoitus. Toiminimiyrittäjät ja pörssiyhtiöt eivät tee ilmoitusta.

Asiamies, kuten tilitoimiston työntekijä, voi ilmoittaa edunsaajatiedot yrityksen puolesta, jos yritys on valtuuttanut hänet tekemään ilmoituksen.

Tosiasiallinen edunsaaja on henkilö, joka esimerkiksi omistaa yli 25 % yrityksen osakkeista suoraan tai välillisesti toisen yrityksen kautta. 

Yrityksillä on 1.7.2019 alkaen vuosi aikaa tehdä ilmoitus

Tee ilmoitus 1.7.2019-1.7.2020 välisenä aikana ja aina, kun edunsaajatiedot muuttuvat tai kun olet perustanut uuden yrityksen. Ilmoitus täytyy tehdä myös, vaikka yrityksellä ei ole edunsaajia tai he eivät ole yrityksen tiedossa. Jatkossa ilmoitus tehdään aina, kun perustetaan uusi yritys tai edunsaajien tiedot muuttuvat. Ilmoitus ja asiamiehen valtuuttaminen tehdään sähköisesti YTJ-palvelussa (www.ytj.fi).

Edunsaajailmoitus ja valtuutus ovat maksuttomia

Ilmoittamisvelvollisuus perustuu rahanpesulakiin ja EU-direktiiveihin, jotka edellyttävät mm. pankkeja tuntemaan asiakkaansa. Pankkien ja muiden finanssilaitosten tulee tälläkin hetkellä kerätä ja selvittää tietoja yritysten omistussuhteista. Yritysten edunsaajatietojen rekisteröinti tulee helpottamaan pankkien työtä ja sujuvoittamaan asiointia esimerkiksi pankkilainaa haettaessa.

Edunsaajatietojen ilmoittaminen ja rekisteröinti koskee kaikkia EU-maita. Monessa maassa omistustietoja on edellytetty yrityksiltä jo entuudestaan. Suomessa uusi velvollisuus ilmoittaa edunsaajatiedot koskee noin 300 000 yritystä. 

Biotaloudessa on Kestävän Maa-Ilman tulevaisuus!

Perinteeksi muodostuneet Biotalouskampuksen avoimet ovet järjestetään lauantaina 7.9.2019 klo 10-16. Päivän aikana on tarjolla runsain mitoin ohjelmaa, koettavaa ja nähtävää! Biotalouden tulevaisuuteen liittyviä seminaareja ja ohjelmaa järjestetään 2.9.-7.9.
Tarkempi ohjelma päivittyy Biotalouskampuksen sivulle: https://biotalouskampus.fi/biotalouskampuspaiva/

 ja biotalouskampuksen facebookiin: https://www.facebook.com/events/434427030692978/

Tervetuloa mukaan Biotalouskampuksen tunnelmaan!

 

Hei Yrittäjä: Ilmoittaudu Biotalouskampuspäivään!

Yritykset ja organisaatiot voivat tulla esittelemään toimintaansa Biotalouskampuspäiville.

Voit varata oman esittelypisteesi yritystorilta. Tai jos sinulla on myytäviä lähituotteita, osallistu syystorille!

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja ilmoittaudu: marianne.niinikoski(at)jamk.fi, tiina.toivonen(at)ssypkehitys.fi tai annemari.sinikorpi(at)jamk.fi

 

Saarijärven kaupunki tiedottaa: Keski-Suomen Maanpuolustusjuhla lauantaina 10.8.2019 Saarijärvellä

Vuoden 2019 Maanpuolustusjuhlaa vietetään Saarijärvellä lauantaina 10.8.2019 klo 09.00-15.30 välisenä aikana.
Kaikille avoimia tapahtumia päivän aikana ovat:

  • klo 08.57 Seppeleenlasku sankarihaudoilla, Paavontie 8
  • klo 11 Sotilasvala urheilukentällä, Valotie 5
  • klo 12:45-13:45 Ilmavoimien soittokunnan puistokonsertti, koulukeskuksen piha, Oppitie 4
  • klo 14.30-15.30 Maanpuolustusjuhlan pääjuhla monitoimihallilla, Sivulantie 6
  • klo 09.00-14.30 ILMASK ja maanpuolustusjärjestöjen esittely sekä kalustonäyttely koulukeskuksen piha-alueella, Oppitie 4

Maanpuolustusjuhla näkyy kaupungin katukuvassa juhlaan osallistuvien ihmisten suurena määränä sekä ohimarssina, joka sulkee liikenteen välillä urheilukenttä – Paavontie – Oppitie - monitoimihalli klo 12.00-13.00 väliseksi ajaksi.

Maanpuolustusjuhlan käsiohjelma, jossa on kartta tapahtumapakoista sekä tarkempi aikataulu löytyy Saarijärven kaupungin verkkosivuilta.

Toivomme kuntalaisten osallistuvan juhlaliputukseen klo 08.00-21.00 välisenä aikana.

Muita huomioonotettavia asioita juhlan aikana:

  • Droneja ei saa lennättää tapahtuman aikana.
  • Parkkipaikkoja on rajallinen määrä keskustan alueella, joten toivomme että juhlaan osallistuvat kuntalaiset tulevat tapahtumaan kävellen. Näin parkkipaikkoja riittää keskustan alueella kaukaa tuleville juhlavieraille.

Lisätietoja
Saarijärven kaupunginjohtaja Timo Rusanen, puh. 044 4598 201
Majuri Ollipekka Honkonen, puh. 0299 485 110

 

SSYP toivottaa kaikille hyvää kesää!

Olemme lomalla heinäkuun aikana. Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä Petri Mustamäkeen p. 044 459 8724 ja kiinteistöihin liittyvissä asioissa ota yhteyttä Olavi Nolteen p. 044 459 8294