Tarvaalan biotalouskampukselle uutta koulutustarjontaa ja miljoonainvestointi

3011/2015

Tarvaalan biotalouskampus 2015

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke aloittaa Tarvaalassa uuden koneoppimisympäristön rakentamisen. Kyseessä on noin 2,5 milj. euron investointi. Hallissa opetetaan mm. metsätalouden kuljetuksiin liittyvän raskaan kaluston huoltamista. Rakentaminen tapahtuu vuosina 2016-2017.

Vuoden 2015 lopussa Tarvaalassa käynnistyy bioterminaali-alueen rakentaminen. 1.5 hehtaarin alueen kustannusarvio on noin 150 000 euroa. Vuoden 2016 alusta Jyväskylän ammattikorkeakoulu aloittaa uuden biotalouden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävän koulutuksen, johon on ollut runsaasti hakijoita. Saarijärven kaupunki laatii parhaillaan alueelle asemakaavaa ja toteuttaa hankkeiden edellyttämää tiejärjestelyä.

Uudet hankkeet ovat osa Tarvaalan biokampuksen kehittämistä. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Saarijärven kaupunki ja SSYP Kehitys Oy solmivat alueen kehittämistä koskevan aiesopimuksen vuonna 2014.

Lisätietoja:
Pekka Janhonen, puh: 0400-542 031, koulutusjohtaja, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pekka Äänismaa, puh: 0400-279 057, biotalousinstituutin johtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Timo Rusanen, puh: 044-4598 201, kaupunginjohtaja, Saarijärven kaupunki
Petri Mustamäki, puh: 044-4598 724, yrityspalvelupäällikkö, SSYP Kehitys Oy