Elinvoimainen Saarijärvi - Saarijärven keskustan ja matkailuyritysten aktivointihankkeen toteuttaja toimii SSYP Kehitys Oy ja osatoteuttajana Kehräkumppanit ry. Hankkeen toteuttajat toimivat yhteistyössä Saarijärven kaupungin ja paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa. Hankkeen pääkohderyhmänä ovat Saarijärven keskustan yritykset, pienyritykset ja matkailuyritykset sekä alueen yhdistykset. Hankkeen toteutusaika on 12.02.2018-10.02.2019. Hankkeen rahoittajana toimii Keski-Suomen ELY-keskus.

Aktivointihankkeen päätavoite on kartoittaa ja selvittää mm. kuinka Saarijärven vetovoimaisuutta, palveluja, viihtyisyyttä ja matkailua voidaan edistää. Keskeisiä toimenpiteitä ovat keskustan yrittäjien, pienyritysten, matkailuyritysten sekä erityisesti Kehräkumppanit ry:n jäsenyhdistysten omaehtoisen toiminnan aktivointi ja yhteistyön tiivistäminen Saarijärven kaupungin ja muiden keskustojen kehittämiseen vaikuttavien tahojen kanssa. Lisäksi keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu sopivien viestintätapojen selvittäminen yhteistyön ja markkinoinnin näkökulmasta.

Hankkeen kautta pyritään löytämään yritysten ja yhdistysten vahvuusalueet ja toimintatapoja yhdessä tekemiseen ja verkostoitumiseen. Tarkoituksena on tunnistaa mitä palveluja Saarijärven keskustaan kaivataan ja millaisia toimenpiteitä tulisi tehdä, jotta keskustaan saataisiin enemmän viihtyisyyttä ja alueelle yleistä vetovoimaisuutta. Hankkeen tarkoituksena on myös selvittää millaisia pitkäkestoisia toimintamalleja paikkakunnalle kaivataan ja kartoittaa yritysten ja yhdistysten kehittämistarpeet.

Tavoitteena on hankkeen jälkeen saada muodostettua yritysryhmiä ja/tai yrityksiä hyödyttävä yhteishanke (EAKR) ja/tai yrityskohtaisia kehittämishankkeita, joissa mukana olevilla yrityksillä on myös investointitavoitteita, joiden avulla keskustaa ja matkailualaa voidaan kehittää systemaattisesti.

Tavoitteena on myös löytää yhdistyksille uusia yhteistyömuotoja ja kehittämiskohteita, joita voidaan hankkeiden avulla viedä eteenpäin.

 

Lisätietoja:

Anu Erkko, Hankevetäjä, SSYP Kehitys Oy,

puh. 044 975 3784, anu.erkko@ssypkehitys.fi

Tiina Toivonen, Yritysneuvoja, SSYP Kehitys Oy,

puh. 044 459 8300, tiina.toivonen@ssypkehitys.fi                                          

Päivi Sarvikas, Järjestökoordinaattori, Kehräkumppanit ry,

puh. 045 107 0094, paivi.sarvikas@kehra.net